Piirihallitus käynnisteli kauttaan Lapualla

29.7.2024

F-piirin hallitus ja virkailijat kokoontuivat kesänlämpöisenä lauantaina Lapualle Kosolan kievariin tutustumaan toisiinsa ja polkaisemaan käyntiin alkavan toimintakauden. Klubikokouksia starttaillaan vasta syyskuulta, mutta piirihallituksen väki jo virittelee viulujaan. Muutama ladykin oli saapuvilla.

Kosolassa vietettiin mukava iltapäivä paitsi meille tärkeän Lions-asian, myös talon monivaiheisen historian äärellä. Kosolan isäntä Jari Vesanen on muuten aivan tuore leijona, LC Lapua on miehen klubi. Pienoisena yllätyksenä kokousväelle ja talon isännälle LC Vaasa/Meri-klubin leijona Armas Rinne, kädentaidon mestari, luovutti taloon tekemänsä upean vallesmannin kurinpitovälineen eli ryhmysauvan, jonkalaista on käyttänyt muun muassa Kauhavan ruma vallesmanni Hägglund, joka aikoinaan asui Kosolassa vuokralla pari vuotta.

Kauden piirikuvernööri Juha Lahtinen toi terveisiä from down under eli Australiasta, jossa kansainvälisen liiton vuosikokous tänä vuonna järjestettiin. Kuvernöörin ja kahden varakuvernöörin johdolla lähdetään tekemään toivottavasti entistäkin aktiivisempaa kautta 2024-25.

Piiritason ihmisten nimet ja yhteystietoja löytyy piirin yhteystietosivulta.

Piirikuvernööri Juha Lahtinen (keskellä) asettui kuvaan 1. varapiirikuvernööri Jari Pärnäsen (vas.) ja 2. varapiirikuvernööri Kuisma Kujalan kanssa. Poseeraus oli tietenkin pakko ottaa perieteläpohjalaiseen malliin, kun Lapualla ja Kosolassa oltiin.