Tervetuloa Lionsien F-piirin sivuille!

F-piiri toimii vanhan Vaasan läänin alueen Lions-klubien yhdyssiteenä ja viestintäkanavana klubien, piirien ja liiton sekä kansainvälisen päämajan välillä.

Piiri valmistelee ja toimeenpanee klubien kannalta tärkeät valtakunnalliset ja kansainväliset aktiviteetit valituilla teemoilla. Piirin tärkein tehtävä on toimia yhdyssiteenä ja kouluttajana klubien virkailijoille ja jäsenistölle. Suomessa on yhteensä 14 piiriä. F-piiriin kuuluu kaiken kaikkiaan 55 lions-klubia, joista osa on miesklubeja, osa naisklubeja ja osa yhteisklubeja.

Klubit ovat Lions-järjestön selkäranka. Klubeissa tehdään paikallista palvelutyötä. Lisäksi klubit osallistuvat laajempiin kampanjoihin oman harkintansa mukaan.

Sivuston pääkuva on Kauhavan uudesta, upeasta skeittiparkista, jonka kauhavalaiset klubit rakennuttivat yhdessä, Ilmattaren vetovastuulla. Aiheesta lisää uutisessa.

Uutiset

Kuvernööriehdokkaat esittelyssä: Ulf Klåvus

Kauden 2025-26 toiseksi piirikuvernööriksi on ehdolla Ulf Klåvus Lapväärtistä. Hän on syntynyt vuonna 1982. Klåvus on opiskellut sekä Yhdysvalloissa että Tanskassa, hän puhuukin useita kieliä.…

1500 kilometriä, 24 tuntia - "konkreettinen auttaminen on parasta"

F-piirin tuleva piirikuvernööri Jari Pärnänen teki ikimuistoisen reissun maaliskuun lopulla. -Suomalaiset leijonat ovat jälleen keränneet ambulansseja Ukrainaan, ja pääsin kuskiksi viimeisimmälle…

Kuvernööriehdokkaat esittelyssä: Jari Pärnänen

Tulevan kauden piirikuvernööriksi on ehdolla 57-vuotias maatalousyrittäjä Jari Pärnänen Peräseinäjoelta. Hän on ollut LC Peräseinäjoen jäsen vuodesta 2004 saakka, ja perheeseen kuuluvat vaimo ja neljä…

Kuvernööriehdokkaat esittelyssä: Kuisma Kujala

Tulevan kauden 1. vdg:ksi eli ensimmäiseksi varapiirikuvernööriksi on ehdolla Kuisma Kujala, 70-vuotias yrittäjä F-piirin IV alueen Järviseudun lohkosta Alajärven Lehtimäeltä. Kujalan leijonaura alkoi…

"Inspiroiva koulutus", kehuivat Lions Questin käyneet Vaasassa

Vaasassa järjestettiin lasten ja nuorten parissa työskenteleville ammattilaisille suunnattu kaksipäiväinen Lions Quest -peruskoulutus maaliskuun viimeisenä viikonloppuna. Mukana oli 18 kasvattajaa;…

F-piiri sai 3 198 dollarin apurahan happisaturaatiolaitteisiin

Lions Clubs International -säätiö (LCIF) on myöntänyt F-piirille 3 189 dollarin (n. 2 964 euroa) apurahan langattomien happisaturaatiolaitteiden hankintaan ja lahjoittamiseen Seinäjoen keskussairaalan…

Aiempia uutisia

Liiton uutisia

Lionstoimintaa yli 70 vuotta Suomessa