Seinäjoella kunnioitettiin sankarivainajia

11.12.2024

Suomen 107:ttä itsenäisyyspäivää vietettiin viime perjantaina.

Seinäjoen Leijonat on vuodesta 2022 järjestänyt itsenäisyyspäivänä seppeleenlaskun ja klubien lippujen lippulinnan Törnävän sankarihautausmaalla. Tällä kerralla järjestelyvastuussa oli LC Seinäjoki/Törnävä.

Tilaisuutta edelsi Seinäjoen kaupungin ja Seinäjoen alueseurakunnan perinteinen kunnianosoitus, jossa seppeleenlaskijoina olivat näiden lisäksi puolustusvoimat sekä reserviläis- ja maanpuolustusyhdistykset, jotka muodostivat lippulinnan. Puheen piti Seinäjoen kaupunginvaltuutettu Erkki Valtamäki.

Kaupungin ja seurakunnan tilaisuuden jälkeen oli sanajumalanpalvelus Törnävän kirkossa, ja Seinäjoen Leijonien itsenäisyyspäivän tilaisuus käynnistyi sen jälkeen. Juhlapuhujana kuultiin Timo Sysilampea LC Seinäjoki/Törnävästä. Sysilampi käsitteli puheessaan muun muassa vuoden 1944 merkittäviä tapahtumia, joista tänä vuonna on kulunut 80 vuotta. Sysilampi muistutti kuulijoita muun muassa kesän 1944 ratkaisutaisteluista, sotatoimien päättymisestä 4.9.1944, valvontakomission saapumisesta Helsinkiin sekä Lapin sodan alkamisesta Neuvostoliiton vaatimuksesta.

Tilaisuuden harjoituksissa oli tullut puheeksi, tulisiko tilaisuudessa olla myös Suomen lippu. Sellaista Seinäjoen Leijonilla ei ole mutta sellaisen hankinta voisi kuulua yhdistyksen tavoitteeseen. Toki piirillä sellainen on, sitä on mahdollista lainata. Samoin oli ollut puhetta piirin lipun osallistumisesta. Näin oli ollutkin ensimmäisellä kerralla kun lippu oli ollut Ylistarossa ja silloinen piirikuvernööri PDG Matti Kärnä oli osallistunut tapahtumaan ja tuonut sen tullessaan. Tilaisuus ei kuitenkaan ole piirin tilaisuus eli piirin lipun käyttöön ei ole velvollisuuksia.

Seinäjoen alueseurakunta oli myös tiedustellut, siunataanko seppele kirkossa ennen laskua. Näin ei tällä kertaa menetelty aikataulullisista syistä, mutta tämä voitaneen ottaa huomioon jatkossa.

Ensi vuonna kunniakäynnin järjestää LC Peräseinäjoki.

Droonikuvaus: Joonas Pulli, kuvat Timo Sysilampi

Sankarihaudat oli varustettu lyhdyin ja Suomen lipuin, jotka ovat kauppaneuvos Heikki Pakarin hankkimia.
Juhlallisuuksiin osallistuivat tänä vuonna LC Seinäjoki, LC Seinäjoki/Botnia, LC Seinäjoki/Törnävä, LC Nurmo/Lakeus ja LC Seinäjoki/Aalto. LC Peräseinäjoelta ei ollut tällä kertaa edustusta.
Liput järjestyivät klubien ikäjärjestykseen.
Juhlapuhuja Timo Sysilampi muisteli 80 vuoden takaisia Suomen kannalta merkittäviä tapahtumia.
Seppeleen laskivat Hannu Pulli ja Antti Marttila. Seppelnauhoissa olivat tekstit ”Itsenäisyytemme puolustajia kunnioittaen” ja ”Seinäjoen Leijonat”.
YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.