1500 kilometriä, 24 tuntia - "konkreettinen auttaminen on parasta"

F-piirin tuleva piirikuvernööri Jari Pärnänen teki ikimuistoisen reissun maaliskuun lopulla.
-Suomalaiset leijonat ovat jälleen keränneet ambulansseja Ukrainaan, ja pääsin kuskiksi viimeisimmälle reissulle, jossa Ukrainaan ajettiin Suomesta yhdeksän ambulanssia, Pärnänen kertoo.
-A-piirin tuleva piirikuvernööri Jari Järvelä LC Karinainen/Kyröstä pyysi minua mukaan. Olemme "kurssikavereita" piirikuvernöörikoulutuksesta. Hän on ollut yksi aktiiveja Ukrainan ambulanssikeräyksissä, Pärnänen tietää.

Ambulanssikeräystä koordinoi Suomessa Lions Club Ylivieska ry sekä Pro Patria Suomi-Ukraina ry, ja Ukrainassa Dobrobut-säätiö.

Reissusta tiedettiin etukäteen tulevan raskas.
- Pitää kyetä ajamaan 1500 kilometriä yhteen mittaan, paljon pysähdyksiä ei pidetty. Järvelän Jari ilmeisesti katsoi meikäläisen luotettavaksi ja pystyväksi kaveriksi, Pärnänen arvelee.

Matka alkoi Helsingin Senaatintorilta torstaina 27. maaliskuuta.
-Ajoimme autot illaksi Tallinnan laivaan.

Yön kuskit nukkuivat laivassa ja Tallinnassa oltiin perjantaina aamulla kello 8.

- Tallinnasta starttasimme Via Baltica -tielle. Edessä oli vuorokauden mittainen 1 500 kilometrin ajo Ukrainan rajalle, Pärnänen kertoo.
-Meitä oli kaksi kuskia per auto, jotta saatiin ajaa vuorotellen. Tallinnasta ajettiin Latvian ja Liettuan läpi Puolaan. Siellä reitti kulki Varsovan kautta, jotta saimme ajaa hyviä, isoja moottoriteitä. Suorempikin reitti olisi ollut Ukrainan rajalle, mutta se olisi kulkenut pikkuteiden kautta, hän tietää.

-Pysähdykset olivat hyvin lyhyitä. Autot ja miehet tankattiin hyvin nopeasti. Täytyy tunnustaa, että energiajuomia kului aika iso lasti, hän myöntää.
-Eihän siinä apukuskikaan kunnolla saa nukuttua, joten kuskit pitivät toinen toistaan hereillä. 

Perillä Puolan ja Ukrainan rajalla ambulanssiletka oli lauantaina 29.3. aamuviideltä.

Tarkkaa saapumisaikaa ja rajanylityspaikkaa ei saanut kertoa etukäteen.
-Yhdeksän ambulanssia olisi voinut olla houkutteleva kohde tuhoamiselle. Ukraina on sotaa käyvä maa, eikä tällaisia tietoja saa kertoa kenellekään. Turvallisuutta oli ajateltava koko ajan, Pärjänen muistuttaa.
-Tullissa kului kaksi ja puoli tuntia. Meitä varoiteltiin, että tullimuodollisuudet voivat kestää kymmenenkin tuntia, joten pääsimme vähällä, hän naurahtaa.

-Mutta kun olimme olleet liikkeellä jo vuorokauden, niin vireystila ei enää ollut aivan paras mahdollinen. Autojen paperien tarkka syynääminen nosti jo ärsytyskynnystä. Joka ikisessä paperissa piti olla leima, monta paperia syynättiin. Kyse on entisestä itäblokin maasta. Yhden auton papereissa oli jotakin epäselvää, ja sen kuski oli vaikka kuinka kauan tullivirkailijan puheilla. Kaikki dokumentit olivat kuitenkin fyysisesti kunnossa, ja kummastelimme, minkä tähden yhtä krävättiin niin kauan. Mikä asia siellä sitten selvisi, emme tulleet tietämään, Pärnänen kuvailee.
-Oli todella helpotus sitten lopulta, kun pääsimme tullista läpi ja jatkamaan matkaa.

Rajalta lähdettiin ajamaan kohti Lvivin kaupunkia.
-Sinne tuli rajalta noin tunnin matka. Tie ei ollut enää moottoritietasoinen, Pärnänen muistelee.
-Lvivissä autot ajettiin kaupungintalon sisäpihalle, jotteivät ne herättäisi epätoivottua huomiota. Tarvittiin turvallinen paikka, jottei amublanssisaattue näy ulospäin. Lvivin kaupungin kanssa tehtiin tässä yhteistyötä.
 

Kun autot oli saatu parkkiin, väsyneet miehet pääsivät vihdoin hotelliin.
-Söimme ensin aamupalan, kello oli kymmenen aamupäivällä, sitten muutamaksi tunniksi nukkumaan. 

Viideksi oli sovittu isäntien kanssa päivällinen.
-Kokoonnuimme hotellissa, jossa paikalliset leijonat kokoustavat. He olivat meitä vastaanottamassa muutamien sikäläisten liikemiesten kanssa, jotka ovat ambulanssikeräyksiä toteuttaneet. Leijonat hoitivat myös ambulanssien jakelun eteenpäin.

Hyvin nukutun yön jälkeen suomalaiset pääsivät seuraavana päivänä oppaan johdolla tutustumaan Lvivin kaupunkiin.
-Kiertelimme kävellen vanhassa kaupungissa ja kuulimme kaupungin synnystä, historiasta ja elämästä nykyään. Sodasta siellä ei juuri tiennyt mitään, hyvin rauhallista oli. Toki sotilasasuisia ihmisiä jonkin verran näkyi. Rautatieasemalla yhdellä kaverilla oli rynnäkkökiväärikin mukana, liekö ollut rintamalle menossa tai tulossa. Se oli ainoita havaintoja sodasta.

Lvivistä osa leijonista lähti ukrainalaisten kanssa ajamaan ambulansseja Kiovaan, Jari Pärnänen lähti maanantaina 11 hengen porukassa bussilla takaisin Varsovaan.
-Sekä Ukrainan että Puolan puolella linja-auton matkustajat tarkastettiin. Kaikki pois bussista, matkatavarat ja ihmiset läpivalaistiin. Hyvin tarkkaa oli.
Kahdeksan tunnin bussimatkan ja parin tunnin muodollisuuksien jälkeen suomalaiset olivat Varsovassa, josta lento kohti kotia lähti tiistaina.
-Kotona olin tiistaina iltapäivällä. Täytyy sanoa, että tämä oli aivan ikimuistoinen reissu. Unohtumaton kokemus, peräseinäjokelainen sanoo.

-Parhaiten jäi mieleen se valtavan lämmin vastaanotto, mikä meillä oli. Isännistä huokui arvostus ja kiitollisuus. Jäi niin hyvä mieli, kun pystymme auttamaan konkreettisesti. Ne matkan rasitukset kompensoituivat hyvällä mielellä. Fiilis oli mahtava, kun jo Helsingin päässä ambulanssisaattue herätti huomiota jalankulkijoissa. Ukrainan puolellakin peukut nousivat, kun ajoimme kaupunkiin. Ja bussissa matkalla Varsovaan vieressäni istunut nuori nainen kiitteli kovin meitä hyvästä työstä, hän kertoo.
 

Pelottiko kertaakaan?
-Ei. Liikenteestä meitä peljäteltiin etukäteen. Se saattaa kuulemma olla sekavaa ja rajua, mutta meillä ei ollut minkäänlaisia vaaratilanteita. Miehet, naiset ja autot kestivät matkan rasitukset hyvin. Meillä oli hyvä porukka.

Kaikenkaikkiaan 150 000 euron kokoinen hanke kattoi käytettyjen autojen hinnan, dieselit, laivaliput, hotellit ja paluun takaisin.
-Autot oli huollettu etukäteen. Ne olivat keskimäärin 400 000 kilometriä ajettuja, mutta hyväkuntoisia. Kuusi lanssia haettiin Ruotsista, Suomesta saatiin vain kolme. Taitaa olla niin, että Suomi on jo tyhjätty kohtuuhintaisista ambulansseista, Pärnänen arvelee.
Suomessa autoihin pantiin punaiset siirtokilvet.
-Yhdessä ambulanssissa oli kuskina isä-poika-kaksikko Parikkalasta, 18-vuotias poika oli juuri saanut kortin.

Pärnänen ajoi Volvon V70-mallia, jonka päälle oli rakennettu ambulanssi.
-Se oli melkein kuin henkilöauto. Autot olivat Volkkareita, Volvoja ja isoin oli melkein 7000 kiloa painava Mercedeksen iso malli, hän tietää.

-Haluan muistuttaa, että yhdellä ambulanssilla pelastetaan 70 ihmishenkeä kuukaudessa. Sen lisäksi ambulanssi tietenkin auttaa myös loukkaantuneita ja sairastuneita. On aivan liikuttavaa, että voimme auttaa näin. Tämä on parasta meidän leijonien toiminnassa. Muistan tämän reissun ikuisesti, kunniatehtävään päässyt Pärnänen vakuuttaa.

Teksti: Tarja Kojola

Kuvat: Jari Pärnänen